Vanhemmat. Opettajat. Pomot. Virkavalta. Keski-ikäiset ja sen ohittaneet (geneerisesti). Taliaivot. Kaikki nämä vaativat kunnioitusta. And I don't give a shit. Minä en yksinkertaisesti halua, suostu tai kykene kunnioittamaan ketään, joka sitä vaatii. Minusta kunnioitus pitää ansaita, riippumatta siitä kehen se kohdistuu ja kuka sen kohdistaa. Minulle kunnioitus on liekehtivä miekka pelottoman soturin kädessä, kimaltava kruunu viisaan kuninkaan päässä, nöyrä kumarrus vahvemman vihollisen edessä ja, ennen kaikkea, pyyteetön osoitus arvostuksesta. Kunnioituksen vaatiminen alentaa sen arvon, tekee siitä muovisen pelinappulan arvoasteikkojen valtataistelussa, häpäisee sen ja saa sen maistumaan lapsuuden kouluruokalan kumiperunoilta. Eli ei siis hyvä juttu. Ja kaikki tämä perustuu olemattomille jalustoille. Otetaan esimerkki oppilas/opettaja. Opettajan tarvitsee olla ylemmällä jalustalla, koska muuten tämä menettää auktoriteetin ja opettamisesta ei tule mitään kun kukaan ei yksinkertaisesti kuuntele. Jos edes saapuvat paikalle. Ja tämä on hyvä asia. Opettaja voi olla miellyttävä persoona, mutta ei oppilaiden kaveri. Ei vain toimi. Ja sama asetelma toistuu työnantajan ja-tekijän, lapsen ja vanhempien sekä kaduntallaajan ja virkavallan kanssa. Ideassa ei itsessään ole vikaa koska nykyinen yhteiskuntamalli perustuu auktoriteeteille ja niiden tottelemiselle. Vaikka siitä ei pidä, niin sitä joutuu tekemään, monella eri tasolla ja monessa eri muodossa.  Mutta suurin osa auktoriteettihahmoista on lyönyt varmaan liian monta kertaa vasaralla peukaloon koska ovat aivan täysiä mulkkuja ja eksyneet ihan hakoteille, sekoittaen auktoriteetin ja kunnoituksen. Osalla järjestyksenvalvojista on vain kihahtanut kusi päähän, hetkellinen muka-auktoriteetti vissiin sotkee synapseja tai jotain. Mutta asiaan. Kunnoitatko sinä ketään? Jos kyllä, niin mieti uudestaan. Funtsi hetki ja koeta nähdä onko taustalla vain ehdollistettu käyttäytymismalli, vai oletko oikeasti törmännyt henkilöön joka ansaitsee kunnioituksesi?